Kotitalousvähennys vuonna 2019 pysyy samassa maksimimäärässä

Vuonna 2019 kotitalousvähennyksen määrä on maksimissaan 2400 euroa, kuten edellisvuonnakin. Tutustu alta kotitalousvähennyksen ehtoihin ja esimerkkilaskelmiin.


Kotitalousvähennys 2019


Kotitalousvähennyksen määrä ei muuttunut vuonna 2019, eli vähennysprosentti pysyy 50%:ssa. Tänä vuonna vähennyksen määrä voi olla siis maksimissaan 2 400 euroa per kansalainen. Jotta olet oikeutettu maksimäärään, tulee sinun tilata työtä tai palvelua ennakkoperintärekisteriin merkityiltä yrityksiltä 5 000 eurolla.

Huomaathan, että palvelun täytyy olla verottajan kotitalousvähennykseen hyväksymä. Kotitalousvähennyksessä on sadan euron omavastuu.


Miten kotitalousvähennys sitten lasketaan?

Tilatessasi työtä esimerkiksi 4 500 eurolla, summasta 50% on kotitalousvähennys kelpoista. Jäljelle jäävästä osuudesta vähennetään vielä 100 euron omavastuu, josta jäljelle jäävän osuuden voi vähentää kokonaisuudessaan. Eli

4500 € * 0,5 - 100 € = 2150 €


Miten pariskunnan kannattaa hyödyntää kotitalousvähennys?

Muistathan, että kotitalousvähennys on henkilökohtaisessa verotuksessa huomioitava. Tämä tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan samassa taloudessa asuvat aikuiset voivat jokainen saada kotitalousvähennystä 2 400 euroa.

Omavastuu osuus kotitalousvähennyksessä on henkilökohtainen ja vuotuinen. Tämä tarkoittaa sitä, että voit tilata esimerkiksi useamman pienemmän remontin ja joudut edelleen maksamaan vain kerran 100 euron omavastuuosuuden.

Toinen puoli tässä on se, että esimerkiksi pariskunnan ei kannata maksaa puoliksi pienemmän remontin kustannuksia, koska tässä tilanteessa molemmat joutuvat maksamaan omavastuuosuuden.


Esimerkkilasku kotitalousvähennyksestä, kun maksajia on useampi:

Useimmiten isommat remontit menevät työn osuuksissa yli tuon 5 000 euron. Näissä tapauksissa voi kotitalousvähennystä käyttää remontissa enemmän kuin 2400 euroa mikäli myös muut osallistuvat remontin kustannuksiin.

Esimerkkinä kylpyhuoneremontissa, jonka työn osuus on vaikka 7 500 euroa - voi tähän käyttää useamman remontin maksajan oikeutta kotitalousvähennykseen. Olettaen, että remontti maksetaan kahteen yhtä suureen osaan eli osuudet olisivat 3 750 €.

Tästä 50% kotitalousvähennys ja 100 euron omavastuuosa --> tulee kotitalousvähennystä yhdelle hengelle yhteensä 1775 euroa. Yhteensä kaksi ihmistä saa hyvittää verotuksessaan suorina vähennyksinä siis 3 550 euroa.

3 750 € * 0,5 -100 € = 1 775 €

Mikäli saman remontin maksaisi vain yksi ihminen, olisi kotitalousvähennyksen määrä olisi maksimimäärän eli 2 400 euroa.


Miten saan kotitalousvähennyksen?

Kotitalousvähennys tulee itse hakea ja sen täyttämällä esitäytetyn veroilmoituksen, joko verkossa tai postissa tulevaan paperiseen versioon. Normaalisti ilmoitus kotitalousvähennykseen oikeuttavista töistä tehdään keväällä, kun on viimeinen muokkausmahdollisuus omaan edellisvuoden verotukseen.

Toki kotitalousvähennyksen voi myös ennakoida, asettamalla ennakkopidätysprosentin sen verran alemmaksi.

Veroilmoitukseen täytetään

  • yrityksen tiedot, jolta työtä on tilattu ja
  • summat, joilla työtä on tilattu.

Mikäli kotitalousvähennyksen maksimimäärä ei tule yhdestä tilatusta työstä täyteen, voit tietenkin täyttää myös useamman palveluntarjoajan tiedot.


TIESITKÖ ETTÄ kotitalousvähennyksen voi saada myös lähisukulaisten kodeissa tehdyistä töistä, mutta kotitalousvähennyksen saajan pitää olla aina palvelun maksaja.

Eli mikäli maksat esimerkiksi isovanhempiesi kotona tehdyn remontin, olet oikeutettu saamaan työn osuudesta kotitalousvähennyksen.


Muistilista kotitalousvähennyksen saamiseksi

Muista vielä nämä sudenkuopat suunnitellessasi vaikka remonttia, josta aiot hakea kotitalousvähennyksen:

  • Urakoitsijan tai muun työtä myyvän yrityksen tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin, jotta kotitalousvähennystä voi saada
    • Tämä kannattaa aina varmistaa. Mikäli käytät Urakkamaailmaa remonttisi teettämiseen voit aina varmistua, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin, sillä se tarkistetaan aina yrityksen pyrkiessä Urakkamaailmaan.


  • Kotitalousvähennyksen saa vain ja ainoastaan työn/palvelun osuudesta. Eli mistään laskutetuista materiaaleista ja tuotteista ei saa vähennystä.


  • Muista verottajan asettamat rajat. Kotitalousvähennyksen maksimisumma on 2 400 € ja omavastuu osuus 100 €.
    • Joskus voi unohtua tai palveluntarjoaja voi antaa olettaa että koitalousvähennys on 50%, eikä muuta huomioitavaa. Ole tarkkana.


  • Muistathan, että remontoidessa vähennystä voi saada vain korjausrakentamisesta ja vain jo olemassa olevien rakennusten kunnon parantamiseen.


  • Kotitalousvähennystä voi hakea myös takautuvasti.
    • Jos unohdit jonain vuonna hakea kotitalousvähennystä, voit hakea sitä myös jälkikäteen täyttämällä verottajalle oikaisuvaatimuksen.




Urakkamaailmasta löydät luotettavan ammattiurakoitsijan remonttiin kuin remonttiin, ilmaiseksi.

Lue miksi kannattaa käyttää Urakkamaailmaa

Aloita turvallinen remontti tästä




Esimerkkilaskuja vuonna 2019 saatavista kotitalousvähennyksistä:

Alle on kerätty oikeita remontteja, ja niiden hinnoista on laskettu kotitalousvähennyksen määrä.


Kolmion seinien tasoitus ja maalaus Helsingissä (ilman materiaaleja)

Urakkahinta 4 200 euroa
Työn osuus 4 200 euroa
Kotitalousvähennys
= 2 000 euroa


Parketin hionta ja valkolakkaus Tampereella

Urakkahinta 1 487 euroa
Työn osuus 1 290 euroa
Kotitalousvähennys
= 545 euroa


Pesuhuone- ja saunaremontti Kaarinassa (ilman materiaaleja)

Urakkahinta 6 379 euroa
Työn osuus 6 379 euroa
Kotitalousvähennys
= 2 400 euroa*


Omakotitalon sisäseinien maalaus Riihimäellä

Urakkahinta 3 394 euroa
Työn osuus 3 100 euroa
Kotitalousvähennys
= 1 450 euroa


Sadevesiputkistojen korjaus Helsingissä
Urakkahinta 3 906 euroa
Työn osuus 3 720 euroa
Kotitalousvähennys
= 1 760 euroa


Ulkomaalaus Kangasalla

Urakkahinta 6 800 euroa
Työn osuus 5 440 euroa
Kotitalousvähennys
= 2 400 euro*


*maksimivähennys yhdellä hengellä


Urakkamaailmasta löydät luotettavan ammattiurakoitsijan remonttiin kuin remonttiin, ilmaiseksi.

Lue miksi kannattaa käyttää Urakkamaailmaa

Aloita turvallinen remontti tästä



Lue myös

Remonttiturvalla turvaat remonttisi

Taloyhtiöremontin valvonta

Taloyhtiöremontin valvonta

sisäilman laatu ja sen tutkiminen

Sisäilman laatu

Kattoremontin hinta

Kattoremontin kustannusarvio

rakennusvalvonta

Remonttivalvoja

Lämminvesivaraajaremontti

Lämminvesivaraajaremontti